Historian pilkkeitä vuosilta 1986 - 1995

Lisää historian pilkkeitä vuosilta 1986 - 1995

Seuraavan vuosikymmenen aikana yhdistyksen toiminta monipuolistui ja laajeni. Kuulokojeiden käyttäjämäärä lisääntyi, apuvälineet kehittyivät ja yleistyivät, kaikenlaisia kuulemisongelmia esiintyi; mm. HPY:n puhelimien kanssa. Yhdistys järjesti useita neuvonta- ja opastustilaisuuksia koskien mm. valtava-lakia, kuulovammaisen sosiaalisia etuuksia, muita kuulovammaisen apuvälineitä, huuliolukua jne. Olimme mukana terveys- ja vammaismessuilla, korvalääkärit kävivät luennoimassa. Toimitimme yhdistyksen esitteitä terveys- ja lääkärikeskuksiin, sosiaalivirastoihin, kuulokeskuksiin, apteekkeihin, kirjastoihin jne. Kuulovammaistietoisuuden lisäämiseksi värvä- simme vapaajäseniksi eri seurakuntien sekä sosiaali- ja terveysvirastojen työntekijöitä. Ylipäätään yritimme kovasti pitää melua itsestämme ja kuulo-ongelmistamme.

Kuulokojeen käytön opetusta jatkettiin vuosina 1986-1989. Näiltä kursseilta saimme lukuisia uskollisia, aktiivisia jäseniä: Saara Heikkilä, Impi Kaukovuori, Esteri Smolander. Kuulokojepäätösten siirtyminen HYKS:lle vaikeutti huomattavasti kuulokojekurssien markkinointia. Yhdistys koulutti useita henkilöitä opastamaan jäseniä kuulokojeiden ja muiden laitteiden käytössä: Kuntoutustoiminnan yhdyshenkilöitä (mikä sanahirviö) olivat Eila Anttonen, Impi Kaukovuori, A-L Lampio, Lea Luukkonen, Oili Pigg, Esteri Smolander ja Vilho Taatila. Nyt jo kiellettyjen elohopeaparistojen tilalle alkoi markkinoille tulla ns. ilmasinkki-paristoja. Niitä kävi yli kaiken kehumassa Inva Oy:n edustaja. Muistan voimakkaasti kyseenalaistaneeni moisen kehumisen.

Uudenmaan kuulonhuoltoyhdistyksillä oli koko ajan ollut kanssakäymistä keskenään. Meillä oli yhteisiä retkiä ja juhlatilaisuuksia. Kuulonhuoltoliitossa tehtiin piirijako 1980-luvulla, jolloin tämä yhdistysten kanssakäyminen tavallaan virallistettiin. Piiritoiminta toi toisaalta uutta vipinää, mutta toisaalta verotti yhdistysten aktiivisia voimavaroja.

Keski-Uudenmaan Vammaisneuvosto perustettiin 1979. Yhdistyksemme oli innokkaasti mukana vaikuttamassa. Keravalle suunniteltiin vammaisten omaa taloa "Rebeccaa". Kaikki vammais- järjestöt olivat kovalla äänellä suunnittelemassa sittemmin "kuplaksi" osoittautunutta hanketta. Vuosien saatossa yhdistykselle oli kertynyt erilaista pientä omaisuutta, mikä majaili milloin kenenkin nurkissa. Olimme jo kauan kaivanneet omaa toimitilaa. Vuonna 1989 Kerava kaupunki antoi vammaisjärjestöjen käyttöön kerhotilan (Porvoonkatu 3), missä oli myös lukollisia kaappeja. Siellä me sitten kokoonnuttiin ja tavarat sullottiin kaappeihin. Lystiä kesti muutaman vuoden ja sitten olimme taas mierolaisia.

Vammaispalvelulaki tuli voimaan 1.1.1988. Se korvasi pääosin vanhan invalidihuoltolain. Muihin lakeihin verrattuna vammaispalvelulaki on toissijainen. Laki edellytti yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden hallintokuntien välillä kehitettäessä kunnan palveluja ja elinoloja. Kuulovammaisia koskivat lähinnä tulkkipalvelut ja kuunteluolosuhteet julkisissa tiloissa. Vammaispalvelulain nojalla kunnat ryhtyivät perustamaan 1990-luvun alussa omia kunnallisia vammaisneuvostoja ajamaan eri vammaisryhmien etuja.

Julkisista tiloista nousivat etusijalle kirkot. Kävimme innolla testaamassa toiminta-alueemme kirkkojen kuunteluolosuhteita, mitkä eivät useinkaan kuulovammaisia tyydyttäneet. Ei ollut induktiosilmukoita, jos oli, se ei ollut päällä, jos oli päällä, se ei muuten vain toiminut. Tietämys silmukoiden toimivuudesta oli kehnoa. Ei myöskään ymmärretty, kuinka tarpeellisia ne olivat.

Kuulovammaisen asioiminen esim. pankeissa ja posteissa (ns. tiskin yli) ei ole aina helppoa. Asioimisen helpottamiseksi tekniikka kehitti ns. pienoissilmukan "Hyvin kuuluu"-laitteen. Näitä laitteita yhdistys myi usean vuoden ajan. Myynnistä kilisi ropoja myös yhdistyksen kirstuun. Erittäin innokkaana puuhamiehenä oli varsinkin Vilho Taatila. Kun aikoinaan rakennettiin Järvenpää-taloa, yritimme pitää siitä huolen, että induktiosilmukat talon eri saleihin tulivat.

Muutoksia tapahtui kaiken aikaa. Alun alkaen perimme jäsenmaksut itse, jolloin saatoimme määritellä itse jäsenmäärämme suuruuden, minkä mukaan äänimäärämme laskettiin. Luvussa olivat mukana myös, ne jotka olivat sinä vuonna jäsenmaksunsa maksaneet, mutta vuoden kuluessa kuolleet. Jäsenmaksujen periminen siirtyi liitolle 1989, jolloin minun haalimani ns. kuolleet sielut putosivat automaattisesti pois. Valitettavasti yhdistyksen nimi "Keski-Uusimaan Kuulonhuoltoyhdistys ry" aiheutti hankaluuksia. Nimi oli turhan pitkä ja se kirjoitettiin usein väärin; varsinkin näin tehtiin paikallislehti "Keski- Uusimaassa". Minä usein torailin toimittajien kanssa asiasta. Kerran sitten eräs miestoimittaja ryhtyi leukailemaan, ettei hän ollut kuullutkaan, että heidän lehtitalossaan toimii oma kuulonhuoltoyhdistys. Uusi nimi Keski-Uudenmaan Kuulonhuolto ry otettiin käyttöön 1.1.1994.

Yhdistyksen toiminnan rahoittamisessa kuntien myöntämät toiminta-avustukset olivat merkittävät. Avustusten lisäksi keräsimme varoja vaalikeräyksissä, joiden potti kerääjiä kohden pieneni kansan- terveysjärjestöjen tullessa mukaan keräystoimintaan. Liiton varainhankinnasta osan piti olla omavaraista, ei julkista rahoitusta. Keksittiin listakeräykset eli kuulotalkoot v. 1991. Ei muuta kuin orjat taas töihin! - Ensimmäinen talkookeräys tuotti kiitettävän tuloksen yhdistyksessämme. Huhujen mukaan - ja matematiikkaa käyttäen - päättelin meidän olleen Uudenmaan piirin alueella toiseksi paras kerääjä. Pirjo Teräsvuori taisi olla ahkerin. Kerjääminen ei oikeastaan sovi suomalai- selle luonteelle. Niinpä tämä "ovelta ovelle - keräys" muutamassa vuodessa hiljaa hiipui pois. Vuonna 1992 yhdistykselle hankittiin uusi nykyaikaisempi silmukka, joka maksoi 14.660 mk.

Vuosittain kesäisin teimme retkiä eri puolille Suomea. Retki Savoon tehtiin 1986. Tutustuimme Olavinlinnaan ja Punkaharjulla taidekeskus Retrettiin. Vuonna 1987 olimme runoilijan maisemissa Ruovedellä ja ähtärissä. Vuonna 1988 kiersimme Pielisen Pohjois-Karjalassa. Promoottorina näillä retkillä oli Jorma Venho. - Retket jatkuivat Ahvenanmaalle, huikaisevan kauniiseen vuonojen Norjaan, sekä kahdesti Lapin ruskaa ihailemaan. Lapinretkien arkkitehtina oli Rauno Tähkävuori. Lapissa jouduimme juomaan poron kusta sekä saimme Lapin-velhon toimittaman lapinkasteen. Kasteen jälkeen jokaisella retkeläisellä oli nokinen naama. Minä en hennonnut naamaani pestä, vaan kuljin naama noessa pitkin Kolarin kirkonkylää. - Olemme tehneet myös sellaisen retken, jolla kaikki meni pieleen. Retki suuntautui Sotkamoon liiton kesäpäiville. Niin sattui kylmä ja tuulinen sää, että ulkona nautittu lihasoppa oli mukista lentää ja muki kohmeisista käsistä kirvota. Iltajuhlassa Hiukan hiekoilla Matti Niemikoski veti ikimuistoisen roolisuorituksen kelohonkana kansannäytelmässä "Oli suo, joka hyllyi". Sotkamon retkelle sattui myös tosi vauhdikas kuski: Kaikista tienhaaroista mentiin ohi; jäi Pöljän pysäkkimuseokin poikkeamatta, emmekä Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla kohdanneet yhtään mansikkaa. Päiväretkillä olemme käyneet tutustumassa eduskuntaan, Suomenlinnaan, Yleisradioon, presidentin Tamminiemeen, tiedekeskus Heurekaan, Hämeenlinnaan, Visavuoreen ja Kari Suomalaisen näyttelyyn. Olemme tehneet laivaristeilyn Helsingin ympäristössä sekä tutustuneet Helsingissä oleviin, historiallisiin kartanoihin; Aino Ackten huvila oli kuin karamelli.

Puheenjohtajana on toiminut Anna-Liisa Lampio 1986-1993 ja Raili Aho 1994-95. Varapuheenjohtajina ovat olleet Marja-Liisa Pökälä 1986, Jorma Venho 1987-1990, Rauno Tähkävuori 1991-1995. Sihteerinä on ollut Anna-Liisa Lampio 1986-89, Raili Aho 1990-93, Markku Aho 1994-95. Rah.hoitajia olivat Jorma Venho 1986, Leena Huttunen 1987-91, Oili Pigg 1992-93 sekä Marja-Liisa Pökälä 1994-95. Jäsenkirjurina oli Hilkka Alanen 1986-88. Hilkka toimi myös yhdistyksen emäntänä. Jäsenkirjurina jatkoi Maija Niittunen 1989-90 sekä Pirjo Teräsvuori 1991-95.

Anna-Liisa Lampio